Mullistava suomalaiskeksintö valloittaa Amerikkaa – Harri Hohterin oivallus aloitti menestystarinan

Tony Pietilä, Helsingin Sanomat

30.10. 8:15 | Päivitetty 30.10. 8:30

Suomalaiskeksintö|Harri Hohterin perustama SportIQ solmi valtavan sopimuksen Spaldingin kanssa. Kärkitason NBA-tähdet ovat hyödyntäneet suomalaiskeksintöä jo aiemmin. Älypallofirman menestyksen taustalla on merkittävä oivallus videopalaverissa sekä yllättävä tragedia.

Syvällä Helsingin olympiastadionin uumenissa voi ihailla, mihin valtaosa ikonisen stadionin reilun 300 miljoonan euron remonttibudjetista upposi.


Kun on aikansa tutkinut maan alle rakennettuja liikuntapaikkoja, päätyy parkkihallin kautta hissin ovelle.


Hissillä pääsee suoraan toimistotiloihin, joiden teema käy heti selväksi. Joka puolella näkyy uusia ja vanhoja, kumisia ja nahkaisia koripalloja. Tiloissa toimii Harri Hohterin perustama SportIQ-niminen yritys. Yritys, joka julkaisi keskiviikkona valtavan ja historiallisen yhteistyösopimuksen.


Kuva: Ivan Bessedin

SportIQ, lyhyemmin SIQ on ollut jo vuosia maailman johtava älykkäiden koripallojen valmistaja. Yritys aloitti yhteistyöllä Wilsonin kanssa ja jatkoi sen päätyttyä pallojen valmistamista ja myymistä omalla brändillään.

Pallon venttiiliin sijoitettu älysensori osaa laskea pallon lentoradan sekä kierteen nopeuden. Se tietää, menikö pallo koriin ja kuinka nopeasti heitto lähtee sen jälkeen, kun pallo on saatu käsiin.


Se osaa sanoa, onko heittoliikkeessä tarvittavaa toisteisuutta ja tarjota opetusvideoita, jos esimerkiksi heiton kaarta on syytä nostaa.


SIQ:n palloja ovat heittovalmentajiensa kanssa käyttäneet esimerkiksi James HardeninChris Paulin ja Victor Webanyaman kaltaisten maailmantähtien kanssa työskentelevät heittovalmentajat.

Jatkossa SIQ:n tekoälyä hyödyntäviä sensoreita upotetaan maailmanhistorian ensimmäisen koripallojen valmistajan Spaldingin palloihin.


SIQ:lla on yli 25 patenttia ympäri maailman. Vastaavanlaista palloon upotettavaa älysensoria ei ole tuotannossa millään muulla yrityksellä.


Nyt SIQ:lla on kumppaninaan yksi maailman suurimmista ja tunnetuimmista – ellei suurin ja tunnetuin – koripalloja

valmistavista brändeistä.

SIQ:n toimisto on historiallisessa ympäristössä Olympiastadionilla. Kuva: Ivan Bessedin

Harri Hohteri älypallon kanssa. Kuva: Ivan Bessedin

Hohterin työhuoneessa miehen taustat ja eri intohimot ovat näkyvästi esillä. Entinen ammattikoripalloilija pelasi Suomen pääsarjaa 11 kautta.

Ensimmäisenä huoneessa pistääkin silmään isohko koripallokoriteline. Toisaalta yksi seinusta on täytetty varhaisilla Applen tietokoneilla ja niiden jäljennöksillä. Pöydän alla seisoskelee Tähtien sodasta tuttu sympaattinen droidi R2-D2.


Koripallon ja tietotekniikan maailmat kohtasivat jo Hohterin pelaajauran aikana. Sen loppupuolella alkoi myös muhia ajatus lajia mullistavasta teknologisesta kehitysaskeleesta.


Ajatus heräsi kaudella 2007–08, kun Hohteri oli jo valmistunut tietojenkäsittelytieteen opinnoistaan Helsingin yliopistossa. Hän pelasi helsinkiläisessä Torpan Pojissa, kun videopalaverien pitkäksi venyvä mitta alkoi turhauttaa.


”Sen sijaan, että valmentaja olisi valinnut etukäteen tietyt kohdat, katsoimme yhdessä sitä videota ja videokasetin kelaamiseen meni valtavasti aikaa. Pelaajat vain odottivat ja ihmettelivät, että mitä täällä tapahtuu. VHS-kasetti ei tarjonnut nopeaa tapaa löytää oikeaa pätkää, joten aloin miettiä, miten tämän kaiken voisi automatisoida”, Hohteri muistelee.


Ajatus ponnahti uudestaan mieleen Hohterin työskennellessä teknologiajohtajana startup-yrityksessä, joka teki kuluttajaseurantaa kauppakeskuksessa. Silloin Nokialta otettiin yhteyttä ja tarjottiin mahdollisuutta seurata ostoskärryjä.

Ideassa oli kauppakeskusympäristössä ongelmansa, mutta Hohteri keksi seurantalaitteelle toisen hyödyntämistavan.

”Kysyin, että oletteko ajatelleet tämän hyödyntämistä urheilussa. He näyttivät joitain lajeja, joissa olivat käyttäneet sitä, ja kerroin olevani kiinnostunut koriksesta. Ilmoitin voivani järjestää testaustapahtuman, ja sellainen tehtiin Kisiksellä. Pelaajille pantiin sensorit kenkään, katsoimme että kaikki toimii ja pystymme seuraamaan heidän liikkumistaan.”


Bisnes alkoi toden teolla, kun Hohteri pääsi sopimukseen suomalaisen Amer Sportsin omistaman Wilsonin kanssa. Hohteri matkusti Chicagoon ja sopi uudesta testitapahtumasta Kisahallissa. Tällä kertaa sensori olisi Wilsonin pallossa.


”Asiat menivät eteenpäin ja Wilson sanoi, että voimme tehdä tämän, kunhan teette meille skaalatun kuluttajaversion pallosta. Näin syntyi ensimmäinen älykoripallo Wilsonin kanssa vuonna 2015. Pallon oli annettava pompata maahan jokaisen heiton jälkeen, jotta se rekisteröi heiton, mutta se kuitenkin toimi.”


Hohteri oli kiinnostunut tietokoneista jo lapsena. Jo ensikosketus kahdeksanbittisen Commodore 64:n kanssa teki vaikutuksen.


Alalle hän päätyi kuitenkin vähän sattumien sumana, sillä yläasteella hän alkoi asemoitua valokuvaajaisosiskonsa jalanjäljissä vahvemmin kuvataiteen suuntaan.


Hohteri haki kuvataidelukioon ja Mäkelänrinteen urheilulukioon, pääsi ja päätyi Märskyyn. Lukion jälkeen hän haki TaiKiin ja varavaihtoehtona lukemaan tietojenkäsittelytiedettä. Hän karsiutui niukasti TaiKista, pääsi ja päätyi tietojenkäsittelyn pariin.


Tekoälypuoleen Hohteri tutustui, kun Apple julkaisi sähköpostiohjelman, joka lajitteli roskapostia asiasanojen sijasta algoritmin avulla. Hohterin Apple Newtoniin ohjelmaa ei ollut tarjolla, joten hän päätti koodata sen siihen itse.

”Silloin ymmärsin”, miten tietokoneelle voidaan opettaa asioita.


Ajatus tekoälyn hyödyntämisessä koripallon seurannassa kehittyi yhteistyöllä. Kuvaan astui alusta asti mukana ollut ja edelleen SIQ:lla työskentelevä Jirka Poropudas.


”Olemme Jirkan kanssa samanikäisiä ja tiesin, että hän on tekniikan tohtori ja koripallofanaatikko. Soitin Jirkalle ja hän tuli Kisikselle katsomaan yhtä järjestämäämme testipeliä”, Hohteri kertoo.


”Kysyin häneltä, onko mielekästä tehdä koripalloa, joka kertoo alkeellisen koneoppimisen algoritmien avulla, menikö heitto sisään vai ohi. Jirka totesi että joo, mutta sen voi tehdä myös neuroverkoilla, joihin tekoäly perustuu. Nyt puhutaan vuodesta 2012, jolloin tekoäly ei ollut vielä valtavirtaa.

Poropudas kehitti algoritmin, joka oli oikeassa noin 75-prosenttisesti. Osumatarkkuus ei ollut vielä kovin hyvä, joten Poroputaalle palkattiin apuvoimia.


”Palkkasimme Tampereelta vastavalmistuneen, fysiikkaan erikoistuneen tekniikan tohtorin. Heidän voimansa yhdistämällä saimme luotua verkon, joka oli 99-prosenttisesti oikeassa. Nykyään lukema on lähempänä sataa.”

Tohtori ei päässyt koskaan näkemään päivää, jona mullistava sopimus Spaldingin kanssa julkaistiin.


”Hän valitettavasti menehtyi tänä vuonna sairauteen, jota ei tiennyt sairastavansa. Tämän Spalding-kuvion ikävin puoli on se, että hän ei ole sitä näkemässä. Sen olisin suonut hänelle ja hänen perheelleen”, Hohteri sanoo liikuttuneena.


”Hänellä ja Jirkalla oli valtava rooli siinä, että saimme sen tekoälyn luotua ennen kuin tekoälyn luomiseen oli nykyisenkaltaisia työkaluja. Nykyään melkein kuka tahansa voi syöttää koneelle dataa ja sanoa, että keksi siitä minulle jonkinlainen malli. Silloin asiat olivat toisin.”


Sopimus Spaldingin kanssa on tietenkin SIQ:lle merkittävä taloudellisesti. Asia on helppo päätellä, vaikka yhteistyösopimus kieltää suorien lukujen kertomisen julkisuuteen.


Spalding taistelee tasapäisesti Yhdysvaltain koripallomyynnin markkinaherruudesta Wilsonin kanssa. Se myy vuodessa kymmeniämiljoonia palloja.


SIQ:n sensoreita asetetaan ”premium indoor/oudoor-palloihin”, eli sellaisiin, joilla voi pelata sekä sisällä että ulkona. Pallot maksavat ilman sensoria noin 50 dollaria, älyversiona hinta on merkittävästi korkeampi.

Älysensori sujautetaan sisäpallon venttiiliin. Kuva: Ivan Bessedin

Ja siellä se on. Kuva: Ivan Bessedin

SIQ hinnoittelee pallonsa siten, että kokonaishinta muodostuu kertaostohinnasta ja vuosimaksusta, jolla saa käyttää mobiilisovelluksen palveluja.


SIQ:n oman brändin palloissa nämä hinnat olivat 99 ja 99 dollaria, mutta palloa myytiin 179 dollarin nippuhinnalla, joka sisälsi yhden vuoden vuosimaksu. Spaldingin pallossa hinta on 125 + 125 dollaria. Perushinta pallon ostamiselle ja vuoden vuosimaksulle on siis 250 dollaria, mutta sitäkin myydään 199 dollarin nippuhintaan.

Omalla brändilleen SIQ myi jokaisilla joulumarkkinoilla jokaisen valmistamansa pallon, ja valtavan tunnetun brändin avulla myynnin voi olettaa kasvavan merkittävästi.


”Tehtaat valmistavat palloja kaikille brändeille, ja on eri asia olla iso valmistaja, joka ostaa 40 prosenttia tehtaan palloista kuin pienempi. On helpompi saada joulumarkkinoille kymmeniätuhansia palloa, kun on jo valmiiksi iso asiakas.”


Hohteri muistuttaa, että kustannuksissa ja markkinoinnissa saadaan skaalaetua.

”Suhde sen välillä, miten paljon markkinointieuroja käytetään ja miten paljon niistä saadaan hyötyä on ihan eri tasolla, kun taustalla on tunnettu brändi. Meillä menee aina aikaa siihen, että yritämme kertoa, mikä on SIQ. Spaldingin ei tarvitse kertoa, mikä on Spalding.”

Tältä näyttää jäljennös historian ensimmäisestä koripallosta. Sen valmisti Spalding. Kuva: Ivan Bessedin

Löylyrasia on kotkalaispariskunnan patentoima uusi saunatuote

Olavi Sojola kahmaisee käteensä tuoreita koivunlehtiä ja laittaa ne pyöreään, reiälliseen rasiaan. Rasian
hän laittaa löylykiuluun. Jos hän nyt oikeasti olisi saunomassa, hän kaataisi rasian peitoksi kuumaa vettä
ja odottaisi vähintään puoli tuntia, ennen kuin istahtaisi lauteille ja heittäisi kiulusta vettä kiukaalle.


Ja saisi näin aikaan aidon luonnonmukaisen tuoksun.


Kotkalainen Olavi Sojola on Sauninto Oy:n yrittäjä ja patentoidun löylyrasian ideoija yhdessä Pia-vaimonsa kanssa. Keksintö sai alkunsa muutama vuosi sitten. Pariskunnalla oli tapana laittaa koivunlehtiä suodatinpussiin ja pussi vesiastiaan likoamaan ennen kylpemistä. Kerran kävikin niin, että pussi lensi löylyveden mukana kiukaalle – ja kärähti.


–Siinä sitten pohdimme, että voisiko tämän tehdä jotenkin helpommin ja turvallisemmin, kertoo Olavi
Sojola. –Niinpä suunnittelimme tällaisen ruostumattomasta teräksestä valmistetun paloturvallisen rasian. Se kestää vaikka isältä pojalle.


Löylyrasia on suunniteltu ja pakattu Suomessa ja valmistettu Aasiassa. Pakkauksen koivunlehdet tulevat Lapista. -Jos rasia valmistettaisiin Suomessa, tulisi se niin kalliiksi, ettei sitä kukaan ostaisi, toteaa Olavi Sojola. Kuvat: Teija Piipari

Löylyrasian voi täyttää erilaisilla lehdillä tai yrteillä oman mieltymyksensä mukaan. Tammenlehtiä, viikunanlehtiä, eukalyptuksen lehtiä, luettelee yrittäjä.


–Ne voivat olla tuoreita, kuivatettuja tai pakastettuja. Samoja lehtiä voi käyttää parisen kertaa. Löylyrasiapaketin mukana tulee pussi Suomen luonnosta kerättyjä, kuivattuja koivunlehtiä. Olavi Sojola tietää, että moni käyttää saunassa löylytippoja, vihdasta nyt puhumattakaan.


– Aitoa koivuntuoksua ei millään tipoilla saa aikaiseksi. Vihta tuo tuoksun mutta roskaa saunan, eivätkä
kaikki tykkää siitä siivosta.


Apua suunnitteluun ja markkinointiin Sojolat saivat Keksintösäätiöltä ja Cursorilta. Myyntiin löylyrasia
on tullut tänä keväänä. Rasiaan voi kaiverruttaa tekstin tai logon.


Sojolat itse saunovat 2–3 kertaa viikossa. Kotona Tavastilassa on sähkösauna, mökillä puusauna.









Viljelyjärjestelmäidea poiki 10 000 euron stipendin

Elimäellä kotitilaa pitävä Elisa Kos­kinen toivoisi, että suomalaiset ar­vostaisivat ruuassaan muutakin kuin halpaa hintaa.

Onnittelemme

Elimäkeläinen Elisa Koskinen, 29, pal­kittiin 4. heinäkuuta Pro Agrian, Vaasan oy:n ja K-ryhmän myöntä­mällä Tuottajalle kiitos -sti­pendillä.


Tunnustuksen tarkoituk­sena on myöntäjien mukaan tukea viljanviljelyn uusia in­novaatioita ja tiedon jaka­mista niistä.

Elimäkeläinen Elisa Koskinen palkittiin Tuottajalle kiitos -stipendillä.

KUVA: SASU MÄKINEN

Tilallisena kasvaneen Koskisen innovaatioideana oli "Vihreän viljelyjärjestel­män kehittäminen kerääjä­kasveja hyödyntämällä". Hä­net palkittiin 10 000 euron arvoisella stipendillä.


Elisa Koskinen, mitä keräilijäkasvit ovat?

- Kerääjäkasvit ja väli kasvit ovat olleet viljelyssä muka­na jo pitkään. Kerääjäkasvit ovat satokasvln kanssa tai satokasvin puinnin jälkeen kylvettäviä kasvustoja, jotka keräävät talteen ravinteita ja pitävät maan pinnan suojattuna Ne ehkäisevät eroosiota sekä ravinnehuuhtoutumia ja vapauttavat ravinteet seu­raavan satokasvin käyttöön. Kerääjäkasvien hyödyntämi­nen vaatii tarkkuutta, jottei­vät ne rajoittaisi varsinaisen satokasvin satoa.


Millä tavoin ideasi on erityinen?

- Sen tarkoituksena on ke­hittää savimailla toimiva vil­jelykiertojärjestelmä, jossa on maksimoitu ympäri­vuotinen kasvipeitteisyys. Optimitilanteessa pelloilla kasvaisi vihreä, yhteyttävä kasvusta kasvukauden jo­kaisena päivänä. Näin saa­taisiin hyödynnettyä jo val­miiksi lyhyen kasvukauden jokainen päivä biomassan tuotantoon. Siten peltojen multavuus lisääntyisi ja maaperään saataisiin kerät­tyä mahdollisimman paljon hiiltä ja ravinteita.


Multavuuden lisääntyes­sä peltojen viljelyvarmuus paranee ja sään ääri-ilmi­öitä vastaan taistelu helpot­tuu. Varsinkin näinä kuivina kesinä on tärkeää, että maa pystyisi pidättämään vettä mahdollisimman paljon.


Miltä viljelyn tulevaisuus Suomessa sinusta näyt­tää tällä hetkellä?

- Suomalainen maatalo­ustuotanto ei elä helppoja aikoja tällä hetkellä. Kan­nattavuus on heikentynyt korkeiden tuotanto- ja ra­hoituskustannusten takia. Tilanpitoonkin tarvitaan entistä monipuolisempia taitoja. On osattava laskea, mitä kannattaa tehdä ja mil­loin, mutkikkaita tukiehtoja noudattaen.


En kuitenkaan näe isossa ku­vassa yhtään syytä suomalai­sen viljantuotannon heikkenemiselle tulevaisuudessa.


Arvostetaanko tuottajia Suomessa tarpeeksi?

- Riippuu toki kuluttajasta, mutta valitettavasti ei tar­peeksi. Varsinkaan jos ver­rataan muun Euroopan, esi­merkiksi Ranskan tai Italian, maatalous- ja ruokakulttuu­riin. Ehkä Suomessa on nä­länhädistä Ja myöhemmistä pula-ajoista niin lyhyt aika, että se vaikuttaa ruokakult­tuuriimme edelleen. Välillä tuntuu, että tärkeintä on saa­da nälkä tyydytettyä mah­dollisimman halvalla laatu, maku ja paikallisuus unoh­tuen. Monesti kyselyissä ih­miset arvostavat kotimaista tuotantoa, mutta sitten kaupassa valitaan kuitenkin se halvempi ulkomainen tuote kotimaisen sijaan.


Miten alkutuottajia voi­taisi huomioida paremmin?

- Tärkeintä olisi käyttää mahdollisimman paljon ko­timaisia tuotteita, sekä kau­poissa että ravintoloissa. Si­tä tosin ei aina ole tehty ku­luttajille helpoksi, mutta jos kaupassa seuraa joutsenlip­pua niin ei voi olla kovin pal­joa hakoteillä. Valitettavas­ti osa suomalaisista on ehkä myös vieraantunut maatn­loudesta niin, ettei tiedetä millaista se nykyisin on. Samalla ruokateollisuus­kaan ei ole pystynyt välittämään riittävästi viestiä esi­merkiksi salmonellavapaas­ta lihaketjusta, glyfosaatilla pakkotuleennuttamatto­masta viljasta tai poikkeuk­sellisen vähäisestä kotieläin­lääkinnän tarpeesta. Jos koskaan on mahdol­lisuus käydä vierailemassa maatilalla, niin rohkaisen kaikkia menemään. Viljeli­jät kertovat mielellään omas­ta tilastaan ja tuotannostaan kiinnostuneille.


Mihin aiot hyödyntää stipendirahat?

- Ne kuluvat todennäköisesti siemenkustannuksiin, kylvö­menetelmien hiomiseen ja opintomatkaan Englantiin Groundswellin peltopäiville.



KUKA?

Elisa Koskinen

Syntyjään Lopelta.
Perhe: avomies, tytär sekä Misse-kissa.

Maatalous- ja metsätietei­den maisteri, agronomi.

Työskentelee Wikli group oy:llä kasvintuotannon asiantuntijana.
Kotitila on Agrikoskenniemi oy Elimäellä. Harrastaa koiranäyttelyi­tä ja erilaista liikuntaa. Ottaisi autiolle saarelle mukaansa surffilaudanja lapsensa, joka ei pärjää vielä ilman äitiä.






Erikoisia suomalaisia keksintöjä snookeriin

Liitu, joka ei varise pöydälle

Ismo Uusitupa HS

5.2.2023 2:00 | Päivitetty 5.2.2023 17:54

Jyväskylä


TAKSI vie jyväskyläläiselle teollisuusalueelle melkein oikeaan osoitteeseen. Naapurikiinteistöstä löytyy rakennus, jonka yhdessä päädyssä on valomainos Taom. Firma on ollut sillä paikalla jo joitain vuosia, mutta valomainos on asennettu vasta viime joulukuussa.


Tämä kuvastaa hyvin Taomia, sillä firman tuotteeseen liittyy salaperäisyyttä ja ennen muuta jotain, mitä kukaan muu ei ole aiemmin keksinyt. Ei, vaikka asiaa on tutkittu alan firmoissa kymmeniä vuosia.


JYVÄSKYLÄINEN, kemianalan opintoja käynyt Toni Ursin, 44, katsoi vuonna 2016 Eurosportilta snookerlähetystä. Snookerin sinivalkoinen ääni eli Aki Kauppinen puhui ”kikeistä” eli odottamattomista virhelyönneistä, jotka ehkä johtuvat staattisesta sähköstä. Kauppinen tokaisi, että jos joku keksii tähän ratkaisun, on kova jätkä.


”Siinähän olisi seuraava haaste”, Ursin tuumi tuolloin.


Se edellinen haaste oli kehittää biljardikeppiin parempi tippi eli kepin kärki, jolla palloa lyödään.


”Tippihomma lähti omasta tarpeesta, sillä koko ikäni olen pelaillut. Breikki- ja hyppykepin tipeissä oli selkeä puute”, Ursin kertoo.


”Tein paljon versioita. Tehtiin ja rikottiin lyöntikeppejä mielettömät määrät. Biljardiammattilaisten Mika Immosen ja Joonas Ohtosen mukana tipit lähtivät maailmalle. Saimme hyvää palautetta ja sitä kautta tippihomma lähti leviämään.”

Jyväskyläläinen Taom-niminen yritys on löytänyt vahvan markkinaraon kehittämälleen liidulle, jota hierotaan snooker- ja biljardikepin kärkeen. Lähes kaikki snookerin huippupelaajat ovat siirtyneet Taomin liitujen käyttäjiksi.



Tuomarina snookerissa


Ismo Uusitupa HS

19.05.2024


Sami Erkkilällä on käynyt hyviä sattumia. Osittain niiden avulla hänestä on tullut snookerin ammattilaisturnausten tuomari. Lisäksi hän on ollut kehittämässä videotarkistusjärjestelmää.

TUUSULALAISEN lentokapteenin Sami Erkkilän uuden uran syntymiseen ovat vaikuttaneet merkittävästi hänen vaimonsa Anita Erkkilän ostamat pääsyliput. Erkkilä on ammattilaisturnausten snookertuomari.


Ensin tuli syntymäpäiväksi liput snookerin Britannian mestaruusturnauksen (UK Championship) puolivälieriin vuonna 2018. Lajiin kohdistunut kiinnostus kasvoi uudelle tasolle.


Kun hän kuuli seuraavana vuonna snookerin tuomarikurssista Aki Kauppisen selostuksessa Eurosportilta, jalka alkoi olla oven välissä muuhunkin kuin otteluiden katsomiseen. Kurssin jälkeen tuomarointiin ei kuitenkaan ollut aikaa. Sitten tuli koronapandemia ja Finnairin lomautukset.


”Otin kilpailukalenterin kouraan ja sopivasti seuraavana viikonloppuna täällä Cabin Street Snookerissa Helsingissä oli turnaus. Soitin kilpailujohtajalle, että moi, olen puolitoista vuotta sitten käynyt tuomarikurssin enkä ole yhtään tuomaroinut. Toivottivat tervetulleeksi.”


Erkkilä tuomaroi kotimaan kisoja ja havaitsi ongelman. Kun pelaaja lyö ohi kohdepallosta, valkoinen pallo ja mahdollisesti muitakin palloja pitää palauttaa lyöntitilannetta edeltäneeseen paikkaan.

Sami Erkkilä sijoittaa punaiset pallot tarkasti oikeaan paikkaan kehikön avulla. KUVA: MATTI PIETOLA / HS

”Se tuntui aika vaikealta muistaa, missä pallot olivat. Jostain insinööriaivolohkon osasta tuli ajatus mieleen, että pitäisi kehittää jonkinlainen systeemi.”


Erkkilä soitti opintojen aikaiselle kurssikaverilleen Ilari Lehtiselle.


”Ilarin kanssa yhdessä kehitimme systeemin, jossa on livekuvaa ja varjokuvaa päällekkäin. Käytimme sitä Suomen turnauksissa ja totesimme, että tämä on aika pätevän oloinen systeemi.”

Suomalainen kierrätyskuitu villitsi muotijätit

Kierrätetty vaate voi poikia hyvinvointia Suomen kansantalouteen tavalla, jota emme vielä edes hahmota. Kierrätykseen viedystä tekstiilistä alkaa polku, joka johtaa miljoonien eurojen maailmanmarkkinoille.

Apu-lehti/TEKSTI Mari Schildt KUVAT Suvi Elo Julkaistu: 7.12.2021

Ilmassa tuntuu pesuaineen tuoksua, kun Forssan Tex vexin naiset nostelevat hanskat kädessä vaatteita mustista muovisäkeistä pöydälle tutkittavaksi. Mitä materiaalia tämä voisi olla? Luonnonkuitua, tekokuitua, kumpaakin tai jotakin ihan muuta?

– Huippuhetki on se, kun säkistä löytyy aarre, joka kelpaa myyntiin myymäläämme. Rakastan Marimekkoa yli kaiken! innostuu pajaohjaaja Mira Kalliola.

– Retro on oikein meidän juttumme. Sitä tullaan hakemaan kau­empaakin, komppaa pajaohjaaja Merja Thomsson.

Tässä forssalaisessa teollisuushallissa on otettu varaslähtö uuden jätelain toteuttamisessa. Laki määrää poistotekstiilit kierrätettäviksi vuoden 2023 alusta lähtien. Viimeistään silloin käyttökelpoiselle tekstiilijätteelle on keksittävä parempi paikka kuin sekajäteastia. Värikkäisiin kierrätysessuihin pukeutuneet naiset arvioivat jokaisen tekstiilin myös siltä kannalta, kelpaisiko se myytäväksi. Rekillä odottaa myyntiä edelliselle omistajalle tarpeettomaksi käynyt hääpuku huntuineen ja kokoelma turkkeja. Sivupöydälle kerätään jouluaiheisia tekstiilejä joulumyyjäisiin. Loppuun kuluneet vaatteet ja tekstiilit sujahtavat omiin säkkeihinsä materiaalin mukaan.

Mira Kalliola ja Merja Thomsson sanovat, että tuntuu hyvältä, kun saa työkseen tehdä hyvää sekä ympäristölle että kanssaihmisille.

Mira Kalliola ja Merja Thomsson sanovat, että tuntuu hyvältä, kun saa työkseen tehdä hyvää sekä ympäristölle että kanssaihmisille.

Viisi euroa kilo

Poistotekstiilin arvo on huipussaan, kun se saadaan myytyä sellaisenaan. Myymälän puolella sentitkin ovat rahaa: vaatteet maksavat viisi euroa kilo. Käsistään käteviä houkuttaa seinän kokoinen hyllystö tekstiileistä irrotettuja ja lajiteltuja vetoketjuja, nappeja ja nippeleitä.

Forssan Tex vexillä käy selväksi yksi tekstiilin kierrätyksen ominaispiirre: siihen tarvitaan työvoimaa. Tekstiilin lajittelua ei toistaiseksi pystytä koneellistamaan, kuten esimerkiksi lasin ja metallin kierrätystä. Tex vexillä työskentelee 17 ihmistä muun muassa kuntouttavassa työtoiminnassa ennen siirtymistään takaisin työelämään tai opiskelemaan. He lajittelevat noin neljä tonnia poistotekstiilejä kuukaudessa, ja määrä on kasvussa.

Jos säkistä löytyy pesemätöntä, tunkkaista, homeista, likaista tai kosteaa materiaalia, sukkia tai alusvaatteita, niistä ei enää saa jätteenpoltossa kuin häviävän määrän energiaa. Sitkeä mustikkatahra ei välttämättä ole ongelma, mutta ihmiseritteet ovat.

– Yksi ainut koin toukka tekee sen, että koko erä päätyy sekajätteeseen, Thomsson sanoo.

Sen sijaan kulunut mutta puhdas tekstiili jatkaa 200 kilon säkissä matkaa paikallisen jätehuoltoyhtiön Loimi-Hämeen Jätehuollon kyydillä Turkuun.

Tekstiiliskanneri tunnistaa materiaalit

Seuraavana päivänä Turussa Lounais-Suomen Jätehuollon poistotekstiilihallin ovelta avautuu vaikuttava näky: halli on lattiasta kattoon täynnä valkoisia 200 kilon säkkejä ja värikkäitä paaleja pullollaan esilajiteltua poistotekstiiliä. Ilmassa ei tunnu oikeastaan minkäänlaista hajua. Poistotekstiiliä saapuu tänne noin 13 tonnia viikossa.

Raitisilmasuodatinmaskilla tekstiilipölyltä suojautunut poistotekstiilin lajittelija Taru Laukkanen tarkistaa asiakkaalle lähtevää kierrätystekstiilierää. Hän asettaa tekstiili­skannerin urheilushortsien päälle, ja laite kuittaa, että polyesteriä se on. Laukkanen sanoo skannerin olevan apuväline, mutta asiantuntevan lajittelijan näppituntumaa se ei vielä päihitä. Laukkanen on pohjakoulutukseltaan vaatturi, ja hän puuhaa tekstiilien parissa vapaa-ajallaankin, ommellen ja tuunaten.

– Me olemme tällaisia tekstiilien saattohoitajia. Voi sanoa, että olen unelma-ammatissani, Laukkanen hymyilee.

Kostuneet tekstiilit polttouuniin

Turun AMK:ssa kesällä valmistunut selvitys Suomen tekstiilivirroista kertoo, että tutkimusvuonna 2019 kotitalouksista päätyi sekajätteeseen yli 40 000 tonnia tekstiiliä. Erilaisiin keräyksiin tekstiiliä päätyi vajaat 23 000 tonnia. Ystävien ja perheiden kesken sekä kirpputorien ja vastaavien kautta tekstiiliä lähti kiertoon vajaat 7 000 tonnia.

Kaikki poistotekstiili ei kelpaa kierrätykseen tulevaisuudessakaan. Kokonainen rekallinen huolellisesti esilajiteltua poistotekstiiliä saattaa päätyä polttoon, jos jossakin vaiheessa kuljetusketjua lasti on päässyt kostumaan. Koska poistotekstiili on herkästi pilaantuvaa raaka-ainetta, se on lajiteltava lähellä tuottajiaan.

Lounais-Suomen Jätehuollossa suunnitellaan, että parin vuoden päästä kaikki Varsinais-Suomen ja Länsi-Suomen poistotekstiilit käsitellään hankkeilla olevassa, uudessa lajittelulaitoksessa, ja samanlaisia laitoksia nousisi eri puolille Suomea yhteensä neljä tai viisi kappaletta.

Lajittelulaitoksessa poistotekstiili liikkuisi kuljettimilla, ja käyttöön tulisi esimerkiksi tekstiilien kosteutta mittaavaa tekniikkaa. Lajittelulaitoksissa parhaat poistotekstiilit poimittaisiin suoraan uusiokäyttöön joko yrityksiin työstettäväksi tai myymälöissä kuluttajille myytäviksi. Osa kuljetettaisiin kuidunavaukseen Turun jalostuslaitokseen, jonka rakennushanke odottaa parhaillaan Business Finlandin investointitukea. Jos tuki järjestyy, laitos alkaa toimia vuonna 2024. Poistotekstiilin jalostuslaitosta pilotoidaan parhaillaan Paimiossa.

Laki ei edellytä tekstiilijätteen kierrätystä

Metsän reunasta nousee esiin uudenkarhea, musta teollisuusrakennus. Sisällä hallissa on korkealle kurottavaa vaaleaa tilaa täynnä koneita ja kiemuraisia putkia. Hallissa on hiljaista, koska juuri nyt Paimion jalostuslaitoksessa ei ole testiajoa meneillään. Tämän vuoden puolella toiminnan pitäisi alkaa siten, että laitoksen linjasto muuttaisi vuodessa 5 000 tonnia poistotekstiiliä kuiduksi. Varaston puolella hyllyillä näkyy ensimmäisiä kuitupaaleja. Ne kertovat karulla tavalla, mitä tulee, kun suomalaisten värikkäät puuvillavaatteet laitetaan yhteen: tasaisen harmaata kuin marraskuu.

Prosessivastaava Conny Gabrielsson irrottaa paalin kyljestä kuitua, lähempää katsottuna kuin trasselia. Hän kertoo, että tällainen kierrätetty luonnonkuitu on noin kuusi millimetriä pitkää. Kuidun pitäisi olla yli kymmenmillistä, jos siitä halutaan kehrätä lankaa. Siksi se sopii tällaisenaan, ilman prosessointia, esimerkiksi täyte- ja eristemateriaaliksi. Mutta mihin, se onkin toinen juttu.

Projektisuunnittelija Oskari Pokela sanoo, että tähän juuri tarvittaisiin suomalaisten ideointikykyä. Nyt materiaalia on kokeiltu esimerkiksi nyrkkeilysäkkien täytteeksi ja seinäpaneelin sisämateriaaliksi. Puhdas puuvilla on selkeästi halutuinta kierrätyskuitua. Noin 30 prosenttia Turun lajittelukeskuksen materiaalista on teko- tai sekoitekuitua. Varsinkin sekakuidun käyttömahdollisuudet aiheuttavat päänvaivaa. Oman mausteensa tuo jätelaki. Se määrää keräämään tekstiilijätteen, mutta ei edellytä sen kierrättämistä. Lain kirjain tulisi siis täytettyä, vaikka paalit nakattaisiin uuniin. Turussa on muita suunnitelmia. Paimion poistotekstiilien jalostuslaitoksessa tehdään jo testiajoja.

Koko Suomen poistotekstiilit yhdessä laitoksessa

Runsas vuosi sitten Euroopan vaatetus ja tekstiilivalmistajien liitto Euratex jätti Euroopan komissiolle aloitteen, jossa se ehdottaa viiden tekstiilinkierrätyskeskittymän perustamista unionin alueelle, kun tekstiilijätteen keräys tulee pakolliseksi jäsenmaissa vuoden 2025 alusta. Tekstiilijätteen määrä saattaa silloin olla Euroopan unionissa 4,2:n ja 5,5 miljoonan tonnin välissä. Aloitteen kierrätyskeskittymät sijoittuisivat Saksaan, Belgiaan, Italiaan, Espanjaan – ja Turkuun.

Lounais-Suomen Jätehuollon toimitusjohtaja Jukka Heikkilä kertoo, että Turun suunnitteilla olevassa jalostuslaitoksessa voisi käsitellä koko Suomen kotitalouksien poistotekstiilit sekä tekstiiliä myös muista Pohjoismaista ja Baltiasta. Kun nyt Paimiossa aloittelee yksi linjasto, Turun tehtaassa niitä olisi kaksi tai kolme. Heikkilän mukaan tavoite on, että laitos toimisi omakustannusperiaatteella ja kattaisi parhaimmillaan myös alueellisten lajittelukeskusten kuluja.

– Tosin siihen on vielä pitkä matka, Heikkilä sanoo.

Suunnitelmien motivaattori on velvoittava lainsäädäntö: Kuntien jätelaitosten ei ole tarkoitus tehdä voittoa. Ajatus menee lähinnä niin, että kansantaloudellinen hyöty kertyy oman maan yrityksille, joille laitos toimittaa raaka-ainetta. Kuidulla on materiaalin ja laadun mukaan 14 eri hintaluokkaa, ja oma hintansa on myös hienonhienolla, pölyksi nimitetyllä kuidulla, joka on samaa tavaraa, jota kotien kuivausrummusta poistetaan kuivauksen jälkeen.

– Kyllä me jo aktiivisesti myymme, emme vain aktiivisesti odota, Heikkilä sanoo.

Aivan varovasti haaveillaan myös taloudellisista tuotoista, mutta niin kauan kuin neitseellinen kuitu on halpaa, hinnat pysyvät pieninä. Suurta ongelmaa luonnonkuitujen hyödyntämisessä ei tule, koska jos haluttaisiin, kaikki jalostuslaitoksen laadultaan varmistettu puuvillakuitu ja osa tekokuiduistakin mahtuisi Infinited Fiber Company:n suunnitteilla olevaan uusiokuitutehtaaseen. – Ihan heittämällä, Heikkilä sanoo.

Uutta kuitua vanhasta materiaalista

Suomalainen Infinited Fiber Company on ratkaissut uusiokuidun kehräämistä koskevan ongelman siten, että se hajottaa vanhan tekstiilikuidun kemiallisissa prosesseissa ja tekee siitä täysin uutta, Infinna-nimistä kuitua. Ominaisuuksiltaan se on puuvillan ja viskoosin välissä.

Toistaiseksi tekniikka on käytössä vain Espoossa ja Valkeakoskella sijaitsevissa pilottitehtaissa, joihin prosessin eri vaiheet jakautuvat. Yritys pyrkii aloittamaan varsinaisen tuotantolaitoksen rakentamisen siten, että tuotanto alkaisi vuonna 2024. Infinited Fiber Company ei ole vielä paljastanut, minne tehdas sijoitetaan, mutta alalla ennakoidaan, että rannikolla todennäköisesti ollaan.

– Meillä on kaksi paikkakuntaa loppusuoralla. Lupien takia haluamme olla varmoja, emme halua herättää toivoa paikkakunnalla, jos emme jostakin syystä voisikaan jäädä sinne, sanoo avainasiakasjohtaja Kirsi Terho.

Suomen jalostuslaitoksesta halutaan Terhon mukaan nimenomaan puuvillapitoista poistotekstiilikuitua: puuvillan osuuden pitää olla vähintään 80 prosenttia. Sekään ei vielä riitä, joten Suomeen laivattaisiin myös ulkomailta poistotekstiilikuitua.

Muotijättien kiinnostus heräsi

Infinited Fiber Company on herättänyt huomiota sillä, että se kiinnostaa maailman muotijättejä. Viime investointikierroksellaan yritys keräsi 30 miljoonaa euroa tulevan tehtaan valmistelua varten.

Sijoittajien joukossa ovat muun muassa H&M Group, Adidas, Zalando ja maailman suurin viskoosivalmistaja Sateri. Uuden tehtaan tuotantokapasiteetti on 30 000 tonnia pumpulilta näyttävää Infinna-uusiokuitua. Se lähtee edelleen meriteitse maailmalle langaksi kehrättäväksi.

– Tämä tehdas on hirveän pieni mittakaavaan, jota muotiteollisuus tarvitsee. Meidän ansaintamallimme ei ole pelkästään kuidun valmistamista. Se ei ole meidän isoin bisneksemme, vaan se on enemmänkin siinä, että kun olemme todistaneet, että meillä on toimiva tehdas, josta saadaan tuotetta, meillä on mahdollisuus lisensoida teknologiaamme, Terho kertoo.

Fokus on etenkin Aasiassa. Siellä tehdään maailman tekstiilikuidut ja vaatteet. Terho kertoo, että jo tekstiiliteollisuuden kankaiden leikkaamisesta kertyvää materiaalihävikkiä voitaisiin uusiokäyttää Infinited Fiber Companyn teknologiaan perustuvissa tehtaissa. Investoinnit Infinited Fiber Companyn tekniikkaan kertovat paineesta, joka ajaa muotiteollisuutta etsimään käyttökelpoisia ratkaisuja kierrätykseen.

– Asiakkaat ovat valmiita sitoutumaan siihen, että he ostavat meiltä viiden vuoden ajan, jotta saamme tähän rahoituksen. Se kertoo aidosta tahtotilasta. Kuluttajat aiheuttavat painetta, mutta siellä on myös ymmärretty, että meillä ei kohta ole planeettaa, jos meillä ei ole ratkaisuja. Terho paljastaa, että viiden vuoden tuotanto alkaa olla jo myyty – tehtaasta, jonka rakentamiseksi ei ole vielä edes isketty lapiota maahan.

– Mietitään vielä, haluammeko myydä ihan loppuun vai jätetäänkö pelivaraa vielä jollekulle tulla kyytiin.

Poistotekstiilistä selluloosaa

Infinited Fiber Company ei ole ainoa suomalaisyritys, joka on herännyt tekstiilikierrätykseen soveltuvan tekniikan kysyntään.

Valmet toimittaa valtaosan Ruotsin Sundsvalliin rakennettavan Renewcellin poistotekstiilikuitutehtaan laitteistosta. Kaupan arvo on noin 25 miljoonaa euroa, ja tehtaan on määrä käynnistyä ensi vuoden alkupuolella. Tuotantokapasiteetti on 60 000 tonnia vuodessa, ja sitä on mahdollista kasvattaa.

Valmet pääsi projektiin mukaan siksi, että poistotekstiilistä saatava luonnonkuitu on selluloosaa – sattumalta samaa tavaraa, jonka käsittelytaitoa Suomessa riittää yllin kyllin.

Vaate rasittaa luontoa

Yhden t-paidan valmistamiseen tarvitaan 2 700 litraa vettä. Juomavetenä se riittää yhdelle ihmiselle kahdeksi ja puoleksi vuodeksi.

Tekokuituisten tekstiilien peseminen irrottaa joka vuosi 500 000 tonnia mikromuovia ympäristöön, lähinnä vesistöihin. Se kattaa 35 prosenttia kaikista uusista ympäristöön ajautuvista mikromuovihiukkasista. Mikromuovia löytyy muun muassa juomavedestä, suolasta ja hengitys­ilmasta.

Globaali vaate- ja jalkinetuotanto aiheuttaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin kaikki maailman kansainväliset lennot ja laivakuljetukset yhteensä.

Mitä minä voin tehdä?

Osta laadukas, kestävä vaate, jota käytät mielelläsi vuosia.

Lahjoita tai myy hyvä vaate uudelle käyttäjälle ja käytä kierrätettyä itsekin.

Älä kuluta vaatetta jatkuvalla pesemisellä. Tuuletus poistaa hyvin hajuja.

Vältä sekakuidusta valmistettuja vaatteita. Niitä on vaikeinta uusiokäyttää.

Vie poistotekstiilikeräykseen vain pestyä, kuivaa ja hajutonta tekstiiliä. Kuluneisuus ei haittaa. Sukat ja alusvaatteet kuuluvat sekajätteeseen.

Hyytelöinen jääkuutio ei sula vedeksi ja sen voi käyttää useasti uudelleen

HS 08.12.2021 Timo Paukku

Hyytelöjää voisi mullistaa kylmäkuljetuksia ja kylmäpakkauksia.

JÄÄKUUTIO sulaa nopeasti huoneenlämmössä. Mutta jos jääkuution hyytelöittää oikein, kuutio ei sula. Se pysyy koossa ja kylmänä koko päivän.

Lämmetessään tällainen kuutio ei hajoa. Sen voi siksi käyttää uudelleen ja jo lämmenneen kuution kylmettää. Kuutio kestää käytössä ainakin kymmenen kertaa.

Nämä kuutiot voivat mullistaa tavan, jolla ruokaa säilytetään ja kylmäkuljetetaan.

Tämä jääkuutio on hyytelöä, joka ei sula vesitahraksi. KUVA: GREGORY URQUIAGA / UC DAVIS

Tämä jääkuutio on hyytelöä, joka ei sula vesitahraksi. KUVA: GREGORY URQUIAGA / UC DAVIS

Uutta jäädytettävää vettä ei enää tarvittaisi niin paljon. Osa perinteisistä jäähdytyspakkauksista voitaisiin korvata jääkuutioilla, joita voi käyttää uudestaan. Hyytelöisiin jääkuutioihin ei myöskään tartu muovi helpolla. Ne voi siis kompostoida turvallisesti.

PEHMEÄHKÖN, hyytelömäisen jääkuution kehittivät Kalifornian Davisin yliopiston tutkijat.

Kuutiossa on vettä yli 90 prosenttia. Loput jäästä on kemiallisesti ilmaistuna hydrogeelisten polymeerien verkostoa. Polymeereissä pienet molekyylit ovat liittyneet toisiinsa kemiallisin sidoksin. Hydrogeeli on puolestaan polymeerien yksi laji, joka imee kosteutta. Nämä ainesosat pitävät jään rakenteen kuutiona.

KUUTIO on sen verran pehmeä, että se joustaa, kun sitä puristaa. Se käyttäytyy kuin jälkiruoka, joka sisältää liivatetta eli gelatiinia. Liivate valmistetaan yleensä keittämällä sian nahasta tai sian tai naudan luuytimistä, suolista ja jänteistä.

Liivatteella ruoka-aine saadaan hyytelömäiseksi, mutta se voi tuoda aineeseen bakteereja. Hyytelöisissä jääkuutioissa tätä ongelmaa ei ole.

KUUTIO kestää vajaan kymmenen kilon venytyksen tai paineen, eikä se vielä menetä muotoaan, kertoo verkkosivu phys.org. Painelun jälkeen se palaa muotoonsa. Sitten sen voi huuhdella vedellä ja laittaa pakastimeen jäätymään uudelleen. Kuutio pysyy kylmänä noin 13 tuntia.

Video näyttää, kuinka kuutiota voi puristella kuin vaahtomuovia. Kun kuution rakenteet lopulta heikkenevät ja se menettää muotonsa, se voidaan hävittää tavallisten roskien tai pihan karikkeen mukana, sanoo Gang Sun. Hän on biologian ja maataloustekniikan laitoksen professori Davisin yliopistossa.

Kuution voi suunnitella tai leikata paitsi kuutioksi, myös mihin tahansa muuhun uotoon ja kokoon, sanoo Jiahan Zou Daviesin yliopiston tiedotteessa. Hän on jatko-opiskelija, joka kehitteli kuutiota kaksi vuotta. Kestävät jääkuutiot voi muokata haluttuun muotoon. Ne voivat mullistaa tuotteiden kylmävarastoinnin.

KUUTIO on ympäristöystävällinen, sanoo Luxin Wang. Hän on elintarviketieteen ja -teknologian laitoksen apulaisprofessori. Hän jätti heinäkuussa ryhmänsä kanssa hakemuksen hyytelöpalojen patentiksi. Wang alkoi alun perin kehitellä kuutiota, kun hän näki, kuinka valtavasti kalanpakkaamoissa käytetään jäätä. Sen avulla kala pysyy tuoreena kuljetuksissa. Kalankäsittelyssä käytetyn jään määrä on valtava, Wang sanoo.

JÄÄPAKKAUSTEN muoveista on löytynyt hometta. Muovisilla jääpakkauksilla on Yhdysvalloissa pidetty viileinä esimerkiksi lasten kouluruokia. Hyytelöinen jää voisi korvata muovipakkausten jääkuutiot. Hyytelöjää voisi myös vähentää veden käyttöä valmisruokia valmistavissa yrityksissä. Se voisi sopia kylmäkuljetuksiin ja helpottaa elintarvikkeiden tuottajien työtä siellä, missä tuote on pidettävä kylmänä.

Jääkuutioiden kehittelyn tulokset julkaisi Amerikan kemiallisen seuran tiedelehti Sustainable Chemistry & Engineering.

Lue lisää: Nanovaahto on lähes pelkkää ilmaa – silti siitä voidaan tutkijan mukaan rakentaa joskus vaikka taloja

Saku Tauriaisen keksintö mullisti palojen sammutuksen: "Halusin ihmiset pois palavien talojen katoilta"

Kollegan työtapaturma havahdutti pelastusalan Pelle Pelottoman, ja hän ryhtyi keksimään keinoja parantaa pelastajien työturvallisuutta. Palkittu keksintö leviää verkkaisesti muille pelastuslaitoksille.

yle.fi MINNA KAIPAINEN 3.8.2021 18:42

Paloauto hurisee palolaitoksen pihalla Kouvolassa. Autoon on kiinnitetty kuormausnosturi, jossa puolestaan on kiinni metsätöistä tutumpi risukoura.

Palomestari Saku Tauriainen hyppää autosta alas. Hän on tullut esittelemään keksintöään vapaapäivänään.

– Vaimo ja työkaverit ovat vain tyytyväisiä, kun joku muukin joutuu kuuntelemaan näitä minun juttujani, naurahtaa Tauriainen.

Saku Tauriaisen sydämen asia on keksiä keinoja parantaa pelastajien työturvallisuutta. Häntä voisi jopa kutsua pelastusalan Pelle Pelottomaksi.

Saku Tauriainen tunnustaa olevansa keksijäluonne. Isoista koneista hän kiinnostui jo pienenä poikana Parikkalassa. Ensimmäiseksi on vuorossa seikkaperäinen luento siitä, miten palo leviää nopeasti rakennusten yläpohjassa ullakolle jäävässä ontelotilassa. Tiivis katto sulkee palokaasut sisäänsä. Toisinaan tämänkaltaisen palon sammuttamiseksi on tehtävä kattoon savunpoistoaukko.

– Sitä kautta syttyvät palokaasut ja lämpö saadaan poistumaan. Avopalona palon eteneminen saadaan pysäytettyä.

Saku Tauriainen havainnollistaa piirtämällä, kuinka savukaasut kertyvät katon alapuolelle. Aukko on oltava riittävän suuri ja oikeassa paikassa palokohdan yläpuolella, koska pahimmassa tapauksessa yhtäkkiä tilaan tuleva happi saa savukaasut räjähtämään.

Pelastusopistossa opetetaan uusille pelastajille edelleen savunpoistoaukon tekeminen köysien varassa ihmisvoimin.

Hurja työtapaturma havahdutti parantamaan työturvallisuutta

Parikkalasta kotoisin oleva Saku Tauriainen on ollut palokuntatoiminnassa mukana koko elämänsä. Jo 1990-luvulla hän liittyi mukaan sopimuspalokuntatoimintaan. Hänen aikomuksenaan oli opiskella ensihoitajaksi, mutta päätyikin Uttiin lentokenttäpalomieheksi.

Puita sahatessa Tauriainen sai ensimmäisen ajatuksen siitä, miten risukouraa voisi käyttää paremmin hyödyksi. Työn ohessa Tauriainen hakeutui pelastajakurssille, jonka opiskelijaboksissa virisivät jo ensimmäiset ajatukset hyödyntää isoja koneita palojen sammutuksessa.

– Savunpoistoaukon tekeminen miesvoimin köysien varassa palavan rakennuksen katolla on hurjaa. Itsekin olen sitä harjoitellut ja tehnyt. Jo opiskelujen aikana mietin, että jotain muuta pitää keksiä, muistelee Saku Tauriainen.

Vuonna 2006 Tauriaisen kollega Mikko Karvonen putosi palavan rakennuksen katon läpi ja paloi suurilta osin. Se työtapaturma sai Tauriaisen miettimään, onko pelastajien työturvallisuus sillä tasolla kuin kuuluu.

Mikko Karvosen tapaturma sai Tauriaisen kehittämään ideaansa pelastusopiston alipäällystökurssilla. Idea kuormausnosturiin kiinnitettävän risukouran käyttämisestä löi läpi ja tuli tunnetuksi valtakunnallisesti.

– Siitä käynnistyi jatkokehitystyö. Tarkoituksena on ollut saada pelastajat pois palavien rakennusten katolta.

Tauriainen on jalostanut keksintöään eteenpäin. Raivauskouran jälkeen syntyi ajatus ohjata kynsiin vesilinjat. Tauriainen on jalostanut metsäkoneista tuttua risukouraa siten, että sillä voidaan sammuttaa kattorakenteisiin levinneitä paloja tehokkaammin ja turvallisemmin. Keksintö on palkittu Palosuojelurahaston innovaatiopalkinnolla.

Vanhan kehitystyötä ja uuden keksimistä

Hiab cargotecin insinöörien kanssa ideanikkari on vienyt eteen päin vesilinjan rakentamista risukouraan. Kynsiin on rakennettu vesisuuttimet, jotka voidaan työntää palavan rakennuksen katon läpi.

– Viedään koura katolle kuumimpaan kohtaan, puristetaan koura kiinni ja painetaan kynnet läpi. Kynsistä suihkutetaan hienojakoista vesisumua yläontelotilaan. Umpinaisessa tilassa vesihöyry käytännössä tukahduttaa ja jäähdyttää palon ja ainakin rajaa sitä. Jos tarvetta ilmenee, niin savunpoistoaukon tekeminen on se seuraava vaihtoehto, kertoo Tauriainen.

Tekniikka myös vähentää vesivahinkojen syntymistä ja pienentää korjauskustannuksia. Savunpoistoaukkoa tehdessä kouralla poistetaan vesikate ja ruodelaudoitus. Kantavat rakenteet pyritään säästämään jälleenrakentamista varten.

Kouran kynsiin menevät vesilinjat suihkuttavat hienojakoista vesisuihkua. Kymenlaakson pelastuslaitoksella käytössä olevat SaRa-kourat toimivat parhaiten puurakenteisissa, yksi tai kaksikerroksisissa harjakattoisissa omakotitaloissa, joissa on konesaumattu peltikatto. Korkeammissa kohteissa pelastuslaitos pyytää apuun yksityisiä nosto- ja kuljetusliikkeitä.

Esimerkiksi heinäkuisessa Valkealan sairaalapalossa kaksi apuun tullutta kouraa olivat ratkaisevassa osassa.

– Ilman niitä olisi jouduttu käsin sammuttamaan yläontelotilaa. Nyt peltikatteen poiston jälkeen pääsimme nopeammin ja tarkemmin käsiksi palopesäkkeisiin, sanoo tilannetta johtanut Saku Tauriainen.

Valkealan entisen psykiatrisen sairaalan tulipalossa peltikatto revittiin auki kourien avulla. Kymenlaakson pelastuslaitoksen lisäksi SaRa-kouria on käytössä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella sekä Keski-Suomen pelastuslaitoksella. Ilman sammutustoimintoa kouraa käytetään Tauriaisen oppien mukaan esimerkiksi Etelä-Karjalassa ja Itä-Uudellamaalla. Keksinnöt kuitenkin jalkautuvat hitaasti.

– Kymijoessa täytyy vettä virrata vielä paljon, että saadaan asioita muuttumaan. Pelastusopistossa opittujen tapojen muuttaminen vie aikansa, mutta pelastajat ovat motivoituneita. Toisaalta kaluston hankinta on pelastuslaitoksissa pitkä prosessi.

Tavoitteena on, että sammutus- ja raivauskouran käyttö löisi läpi myös maailmalla. Tauriainen arvelee, että se olisi mahdollista ainakin Pohjoismaissa, Englannissa ja Saksassa, jossa rakennuksen ulkopuolelta tehtävä sammutus menee eteenpäin.

Saku Tauriaisen Pelle Pelottoman luonne ajaa häntä kohti kouran jatkojalostusta ja uusia keksintöjä.

– Ideoita on, mutta niistä ei voi vielä hiiskua. Kun jonkun asian keksii vaikka yöllä, niin pitäisi yövaatteet päällä mennä patenttitoimiston ovelle jonottamaan, että uskaltaa kertoa asiasta eteenpäin, myhäilee Tauriainen.

Haminassa alkaa pienten tv-kameroiden valmistus

Kymen Sanomat 18.02.2021/Elina Valtonen

Innovaatio: Sakari Saksa ja Tuomas Hämäläinen halusivat tehdä pienen kameran, jonka laadusta ei ole tingitty ja joka näyttää hyvältä. Tavoitteena on valloittaa maailman markkinat.

Saksan yritys Vistafilms tekee livestriimejä, suoria tv-lähetyksiä, yritysvideoita ja elokuvia.Hän on vuodesta 2005 keskittynyt audiovisuaalisiin tuotantoihin- uudenlaisen tuotteen kehittelyä johdatti tarve.

Televisioalalla striimaus on lisääntynyt voimakkaasti jo ennen koronaa. Haasteena on kuitenkin se, että televisiokamerat ovat kalliita.

Tuomas Hämäläinen ja Sakari Saksa tekivät ensimmäistä kertaa yhteistyötä vuonna 2011. Tällä hetkellä Hämäläinen on Saksan yrityksessä töissä. Tarkoituksena olisi saadamarkkinoille uudenlainen televisiokamera.

Tuomas Hämäläinen ja Sakari Saksa tekivät ensimmäistä kertaa yhteistyötä vuonna 2011. Tällä hetkellä Hämäläinen on Saksan yrityksessä töissä. Tarkoituksena olisi saadamarkkinoille uudenlainen televisiokamera.

Saksa esittelee kahta kameraa, joista toinen kustantaa 77 000 € ja toinen 15 000 €Monilla kalustobudjetti loppuu korkeintaan neljään kameraan. Saksa ja Hämäläinen ovat yhdessä kehitelleet kameraa, jonka myyntihinta aikanaan on 500-1000 €.

Vipukirveen nousu ja tuho – loistavan keksinnön konkurssin taustalta paljastui lihava riita ja virheliike

Jaakko Isoniemi 10.2.2021

Vipukirveen keksijän mielestä hänet rosvottiin ja hiljattain konkurssiin hakeutunut firma syötiin.

Metsäistä tonttiaan 90-luvun lopulla harventanut Heikki Kärnä kyllästyi siihen, miten vaaralli­nen väline tavallinen kirves oli. Siitä syntyi tuotekehittelyn kautta Vipukirves, epäkesko työkalu, joka uppoaa klapiin vain hieman ja halkaisee sen. Aluksi Kärnä kertoi keksinnöstään nettifoorumeilla. Muutosvastarinta oli hänen mukaansa käsittämätöntä.

Vähitellen uskoa alkoi löytyä ja vuonna 2005 Kärnä perusti yrityksensä, Vipukirves Heikki Oy:n, jota hän pyöritti vaimonsa kanssa kahdestaan.

Verkkokaupat olivat tuohon aikaan melko harvinaisia, mutta Kärnä yritti. Hän teki väsymättä työtä virtuaali- ja ­reaalimaailmoissa.

Vuonna 2013 hype alkoi nousta. Amerikkalaisjulkaisu teki jutun, joka levisi. Media kiinnostui ja kauppa alkoi käydä. Vähän liiankin hyvin, sillä tavaraa ei pystytty toimittamaan ja tilaajat valittivat.

Kärnät olivat aivan loppu. Kahden hengen yritys oli kasannut, pakannut ja postittanut kirveitä ”yötä myöten”.

Vuonna 2014, kun Kärnä vielä oli puikoissa, firma teki historiansa parhaan liikevaihdon, 803 000 euroa, mikä oli liki kymmenkertainen vuoteen 2013 verrattuna.

Kärnä otti yhtiöön mukaan kaksi yhteistyökumppania. Vuonna 2015 hän myi 51 prosenttia yrityksestä kolmelle henkilölle. Samalla hän menetti päätäntävallan yrityksestään.

Vipukirveen hintaa painettiin voimakkaasti alas ja volyymia lisättiin. Kirves tuotiin kivijalkakauppoihin Yhdysvalloissa ja Kanadassa, mutta myynti ei vetänyt. Tulosta alkoivat syödä myös kalliit maakohtaiset tuotesuojamaksut. Kotimaassakin kävi huonosti.

Keksijän ja yrityksen johdon välillä tuli kaikenlaisia erimielisyyksiä. Kommunikaatiota ei enää ollut. Liikevaihto romahti. Monien vaiheiden jälkeen yritys ajautui konkurssiin.

Pieni osaaja ottaa pian ison harppauksen – Suomalainen tekstiilikuidun mullistaja Spinnova aikoo kertoa tehtaan rakentamisesta jo tammikuussa

Länsi-Uusimaa/Talous 16.01.2021 Jorma Rahkonen

Ensin irtoaa naurua. Sitten jyväskyläläisen kuituteknologiayhtiön Spinnovan perustajat Janne Poranen ja Juha Salmela vaikuttavat aidosti hämmästyneiltä toimittajan kysymyksestä. Kysymys kuului, ”koetteko itsenne Keski-Suomen toivoiksi”.

– Nyt taitaa kaatua kahvia paidalle, teknologiajohtaja Salmela ehtii vastaamaan ensin, vaikkei kahvi edes läiky.

– Se on niin surrealistinen ajatus. Myös toimitusjohtaja Poranen toteaa, ettei ole ehtinyt miettiä asiaa tästä näkökulmasta.

Teknologiajohtaja Juha Salmelan lapsuudenkodissa käytössä olleet karstat. Salmelan kotona oli lapsena lampaita. HANNA MARJANEN

Teknologiajohtaja Juha Salmelan lapsuudenkodissa käytössä olleet karstat. Salmelan kotona oli lapsena lampaita. HANNA MARJANEN

Myös toimitusjohtaja Poranen toteaa, ettei ole ehtinyt miettiä asiaa tästä näkökulmasta.

– Tässä on ollut ja on niin hirveästi hommaa tälläkin hetkellä – ulkomaailma vähän hämärtyy ympäriltä, hän vastaa.

– Meidän pitää fokusoitua niin tiukasti tähän meidän juttuun ja viedä sitä eteenpäin. Ei tässä auta ottaa ulkopuolisia paineita ja alkaa miettiä niitä. En ole osannut ajatella asiaa sillä tavalla, vaikka tajuamme yrityksen potentiaalin. Ei tässä auta ottaa ulkopuolisia paineita ja alkaa miettiä niitä.

Osa yrityksistä julistaa menestystä jo siinä vaiheessa, kun kaikki ei ole valmiina, mutta Spinnova on ollut koko ajan varovainen. Asioista on kerrottu vasta sitten, kun ne ovat toteutuneet.

– Aina on teknologiariski kaikessa olemassa. Ei pidä luvata liikaa ja tehdä huonoja sopimuksia, Salmela perustelee.

– Varovaisuus on harkittua, Poranen sanoo. TOSIASIA KUITENKIN ON, että

Spinnovaan kohdistuvat valtavat odotukset. Jos yhtiön kehittämästä tekstiilikuidusta tulee toivottu menestystarina, maailman tekstiilituotannossa pystytään ympäristöystävällisesti vähentämään puuvillan ja polyesterin käyttöä. Spinnovan pilottituotantolinjalla on kaksi vuotta kehitetty ja valmistettu tekstiilikuitua sellusta, jota on tehty useista puulajeista. Lisäksi kuitua on tehty oljesta, tekstiilijätteestä ja elintarvikejätteistä. Nyt yhtiö on toiminnan kaupallistamisen kynnyksellä. Uutisia tehtaan rakentamisesta voidaan odottaa jo lähiviikkoina.

– Paikka, aikataulu ja kaikki muu investointiin liittyvä tarkentuu alkuvuodesta. Hyvin suurella todennäköisyydellä tammikuun aikana tiedotamme investoinneista, Poranen kertoo.

Pilottivaihe on onnistunut suunnitellusti.

– Olemme oppineet koko ajan hirveästi. Olemme optimoineet prosessia ja tuotetta, Poranen selvittää.

Samaan aikaan organisaatiota on kehitetty ja löydetty uusia asiakkaita ja kumppaneita. Yhtiön henkilöstömäärä on kasvanut tammikuun 2019 kolmestatoista ihmisestä 40:een. Lisäksi Spinnova on viime aikoina työllistänyt välillisesti 10–30 ihmistä. Toimitiloja Jyväskylän Palokankaalla on jouduttu laajentamaan kadun toiselle puolelle. Pilottituotantoa ajetaan kahdessa vuorossa, mutta välillä on kokeiltu kolmeakin vuoroa.

– Tuotamme kuidun itse täällä. Voimme tehdä kuidusta lankaa ja siitä kangasta pienessä mittakaavassa. Isommat erät menevät omaan verkostoon, jossa kuitu kehrätään langaksi ja tehdään kankaaksi, Salmela kertoo.

Lankaa kehrätään muun muassa Italiassa, kankaat tehdään pääasiassa Suomessa.

– Voimme toimittaa brändikumppaneillemme kuitua, lankaa tai kangasta tai jopa demotuotteita.

Spinnovan kumppaneita ovat muun muassa norjalainen Bergans ja tanskalainen, esimerkiksi Vero Moda -brändistä tunnettu Bestseller sekä kotimaiset Marimekko ja työvaatevalmistaja Touchpoint.

– Lisäksi on vielä julkaisematta uusia, isoja kansainvälisiä brändejä, joiden kanssa tehdään parhaillaan töitä, Poranen kertoo.

ENSIMMÄISIÄ SPINNOVAN kuidusta tehtyjä vaatteita on voinut ostaa syksystä lähtien. Bergansin verkkokaupassa on ollut myynnissä pitkähihainen tunturivaeltajan paita. Paita muistuttaa puuvillaista armeijan paitaa, jota on kutsuttu myös peltipaidaksi. Hinta on noin 190 euroa. Marimekko aloitti Spinnovan kanssa yhteistyön jo syksyllä 2017, mutta Spinnova-kuidusta tehtyjä Marimekon tuotteita ei ole vielä myynnissä.

– Suunnitelma on, että Marimekolta tulisi tänä vuonna jotakin. Ei ole lopullisesti päätetty, mikä on tuote, Poranen kertoo.

SPINNOVA ON EDELLEEN 70-prosenttisesti kotimaisessa omistuksessa, vaikka maailman suurin selluyhtiö, brasilialainen Suzano omistaa Spinnovasta viidenneksen. Itävaltalainen tekstiilikuitujen osaaja Lenzing on ollut pitkään yhtiön pienosakas. Poranen ja Salmela luonnehtivat omistavansa merkittävän osuuden Spinnovasta, mutta tarkkoja lukuja he eivät kerro. Koko henkilöstö omistaa yritystä optiojärjestelyjen kautta. Yhtiön liikevaihto on koko ajan ollut pieni. Vuonna 2020 se oli noin miljoona euroa, mutta tänä vuonna sen odotetaan hyppäävän uudelle tasolle.

– Vielä tässä rahaa poltetaan. Noin 20 miljoonaa euroa on käytetty tähän mennessä, Poranen summaa.

Raha on tullut pääasiassa sijoittajilta, mutta summa sisältää myös lainaa ja erilaisia tukia. Kaksikko korostaa, että 20 miljoonasta eurosta 80 prosenttia on tullut Keski-Suomeen.

–  Sekin on hyvä ymmärtää, että rahasta valtaosa on tullut Suomen ulkopuolelta Keski-Suomeen. Olemme myös yrittäneet monissa hankinnoissa ja investoinneissa painottaa paikallisuutta, Salmela sanoo.

Esimerkiksi ulkomaisia rakentajia ei ole käytetty, jotta raha kiertää paikallisesti. SPINNOVA ON PITÄNYT kehitystyön 90-prosenttisesti omissa käsissä.

– Jos se olisi ulkopuolisten varassa, kaikki hidastuisi, Salmela sanoo.

Hänen mukaansa Spinnova on investoinut sellaisiin laitteistoihin, joihin moni ei olisi pistänyt itse rahaa.

– Se on ollut yksi syy, miksi olemme näin nopeasti päässeet tähän tilanteeseen. Yhtiön keksimällä menetelmällä selluloosasta kehrätään kuitua ilman haitallisia kemikaaleja.

Sen liiketoimintamalli perustuu siihen, että teknologia on sama riippumatta raaka-aineesta.

– Se on iso etu. Vaikka raaka-aine vaihtuu, meidän teknologiaamme ei tarvitse vaihtaa, mikä tuo erilaisia mahdollisuuksia. Spinnovan kuidusta tehty kangas voidaan käyttää uudelleen, kierrättää tai kompostoida. Kun meidän oma kuitumme alkaa kiertää, sen käsittely on tosi helppoa, Salmela sanoo.

TEKSTIILIKUIDUN KORVAAJIEN kehittäjiä on yllättävän vähän.

– Vakavasti otettavia kuidunkehittäjiä on maailmalla puolenkymmentä. Suomi on tällä listalla ihan kärjessä, Poranen sanoo.

Voi sanoa, että Keski-Suomessa on alan keskittymä, sillä Äänekoskella tekstiilikuitua sellusta kehittää Metsä Springin ja japanilaisen Itochun yhteisyritys. On vähintään pieni ihme, että Spinnovan kokoluokan yritys on pystynyt etenemään kaupallistamisvaiheeseen.

– Olemme onnistuneet äärettömän hyvin rahoituksen saannissa ja meillä on ollut hyvä keskusteluyhteys julkisten rahoittajien kanssa, Poranen korostaa.

Matka ei kuitenkaan ole ollut helppo.

– Tällaisena pienenä startupina, jolla on globaali potentiaali, on työ pitänyt pystyä perustelemaan niin, että erityisesti julkiset rahoittajat ovat tohtineet lähteä mukaan.

Porasen mielestä kansallisesti pitäisi miettiä, miten rahaa innovaatioihin jaetaan.

– Kun on oikeasti globaalisti jokin merkittävä homma käsissä, siihen pitäisi löytyä erilaisia rahoitusinstrumentteja. Pitää mahdollistaa se, ettei mennä kuolemanlaaksoon.

SPINNOVAA ON JO vuosien ajan houkuteltu ulkomaille.

– Ulkomailta luvataan suoria tukia, jos mennään sinne. Ihan pari viikkoa sitten meille sanottiin, millaiset miljoonat saatte, jos tuotte tehtaan tänne. On luvattu tosi isoja tukia, Salmela kertoo.

Poranen korostaa, ettei yritys ole voinut lähteä tukien perään.

–  Houkuttelut kuitenkin osoittavat, että kilpaillaan kovassa maailmassa. Jos Suomi osattaisiin tehdä riittävän houkuttelevaksi investointimaaperäksi, investointeja alkaisi tulla tänne enemmän, hän sanoo.

Salmelan mukaan Suomessa on valmiina paljon sellaista, jonka takia maahan kannattaisi tulla investoimaan, kuten hyvä tutkimus- ja tuotekehitysverkosto – tutkimuslaitoksia ja yliopistoja, joiden kanssa teknologiaa on hyvä kehittää.

– Suomessa on yksi maailman ainoista sellu- ja paperinvalmistusteknologian osaamiskeskittymistä. Lisäksi täällä on turvallinen toimintaympäristö ja kilpailukykyinen energian hinta, hän luettelee.

– Siinä on paljon tekemistä Suomessa, miten saadaan tulevaisuudessa paremmin kaupallistettua innovaatioita. Pitäisi tehdä asioita paljon fiksummin, jotta investointeja saataisiin enemmän.

Poranen harmittelee sitä, että tutkimus on Suomessa pitkälti projektiohjattua.

– Pitäisi ottaa mittariksi, paljonko syntyy uutta liiketoimintaa. Nyt mittaroidaan sen mukaan, syntyykö uusi projekti vanhan perään, hän arvostelee.

Biotalous, kiertotalous ja digitaalisuus ovat sanoja, joita Suomessa hoetaan ahkerasti.

– Nämä ovat meille oikeasti keskeisiä asioita. Laatu perustuu tosin paljon digitaalisuuteen. Teemme läpinäkyväksi brändeille, mitä meidän kuitumme sisältää, miten se on tehty ja mitkä sen ominaisuudet ovat.

PORANEN JA SALMELA ovat entisiä VTT:n tutkijoita, jotka ovat kehittäneet mullistavaa keksintöään jo yli 10 vuotta, Spinnovassa vuodesta 2014 lähtien.

– Ympäripyöreätä päivää on ollut puolin ja toisin. Ei osaa aina erottaa, milloin on töissä ja milloin on kotona, Poranen sanoo.

– Mutta kyllä meille molemmille oma jaksaminen on tosi tärkeää, itsestään pitää huolehtia.

Kumpikin liikkuu paljon. Poranen pelaa jääkiekkoa ”maailman parhaassa jääkiekkoseurassa” Sporttiukot ry:ssä ja käy kuntosalilla.

– Minulle metsästys syksyllä on ollut henkireikä. Koiran kanssa kun lähtee mehtään ja kävelee tarpeeksi monta tuntia johonkin suuntaan, niin unohtuu muu. Jos vielä löytää takaisin joskus, on illalla onnellinen, Poranen pohtii.

– Fyysinen kunto on ihan a ja o. Ei tätä touhua muuten jaksaisi.

Salmelan päälajit ovat pyöräily ja hiihto. Vuonna 2020 hän ajoi pyörällä yli 8 000 kilometriä. Hän osallistuu Rynkeby-hyväntekeväisyyspyöräilyyn.

– Panostamme yrityksessä kaikkien hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen monella tavalla. Meillä on niin hyvät terveydenhuoltopalvelut kuin vakuutuksen kautta saa.

Vuoden kestänyt hyvinvointiohjelma saa jatkoa vuonna 2021. Spinnova on hankkinut työsuhdepolkupyörän kaikille työntekijöille, jotka ovat pyörän halunneet. Heistä parikymmentä on tarttunut tarjoukseen.

– Kilometrikisaan ilmoitettiin 15 000 kilometriä työmatkapyöräilyä, vaikka kaikki eivät laittaneet kilometrejä ylös.

Kaikesta päätellen Spinnovalla pyörii hyvin.

Paljon puuvillaa pienempi hiilijalanjälki

Spinnovan kunnianhimoisena tavoitteena on mullistaa tekstiilien valmistustapa ja valmistaa maailman vastuullisimpia tekstiilejä. Yritys on kehittänyt teknologian tekstiilien valmistamiseen puusta ja jätevirroista ilman haitallisia kemikaaleja.

Patentoitu Spinnova-kuitu ei sisällä myöskään mikromuovia, tuota yhtään jätettä tai sivuvirtoja, ja sen aiheuttamat hiilidioksidi- eli CO2-päästöt ja vedenkäyttö ovat minimaaliset. Materiaalit ovat yhtiön mukaan maailman parhaiten biohajoavia ja kierrätettäviä.

Yhtiö on sitoutunut käyttämään ainoastaan ekologisia raaka-aineita kuten FSC- ja/tai PEFC-sertifioitua puuta tai jätevirtoja. Spinnova tekee yhteistyötä johtavien tekstiilialan brändien ja teollisten kumppaneiden kanssa kaupallistaakseen tekstiilinsä globaalisti.

USEITA KERTOJA, kun Spinnovasta on ollut juttua Keskisuomalaisessa, toimittajalle on tullut palautetta siitä, että on puusta tehty ennenkin vaatteita. Spinnovan kuidussa mullistavaa ei olekaan langan raaka-aine, vaan uusi valmistusteknologia. Tekstiiliteollisuudessa on käytetty jo vuosikymmeniä puupohjaisia kuituja, kuten viskoosia. Perinteinen viskoosiprosessi on kuitenkin paitsi vanhanaikainen, kallis ja monimutkainen myös ympäristölle ja terveydelle haitallinen, sillä sellun liuotuksessa käytetään myrkyllisiä kemikaaleja. Mutta kuinka paljon pienempi hiilijalanjälki Spinnova-kuidulla on?

– Olemme laskeneet ja teettäneet laskelmia paljon. Sitten kun toiminta on isossa mittakaavassa ja kaikki energianlähteet selvillä, tiedämme tarkemmin, teknologiajohtaja Juha Salmela sanoo.

Spinnova-kuidun hiilijalanjälki polyesteriin verrattuna on pienempi kuin polyesterikuidussa oleva hiili.

– Puuvilla on vaikea verrattava. Ero vaihtelee valtavasti sen mukaan, mistä puuvilla otetaan. Yleisesti voi sanoa, että kuidullamme on noin 50 prosenttia pienempi hiilijalanjälki kuin puuvillalla.

Salmelan mukaan kaikkein suurin ero on perinteiseen viskoosin.

– Tekstiiliteollisuuden käyttämistä kuiduista viskoosi ja modaali pitäisi korvata ensimmäisenä.

SALMELA JA toimitusjohtaja Janne Poranen korostavat, että yhtiö haluaa kantaa vastuuta myös kuidun käytöstä oman tuotannon ympäristöystävällisyyden lisäksi.

– Emme haluta pilata juttua missään vaiheessa. Emme halua joutua tilanteeseen, jossa kuitu annetaan kenelle vaan, ja se menee jonnekin Kaukoitään. Koko ketju pitää saada sellaiseksi, että se kestää tarkastelun. Esimerkiksi kuidun värjäyksessä Spinnova haluaa olla varma, että asiat tehdään ympäristö huomioon ottaen.

Spinnova kehittää yhdessä Kemiran kanssa selluloosamassan ekologista värjäysmetodia. Tekstiilikuidun värjäämisestä jo ennen kuidunvalmistusprosessia voi olla merkittävää hyötyä niin tekstiilialalle kuin ympäristöllekin. Metodi tarkoittaa, että Spinnova-kuidun raaka-aine, mikrofibrilloitu selluloosa, värjätään ennen kuidunvalmistusprosessia. Näin vältetään kokonaan kuidun, langan ja kankaan perinteiset värjäysprosessit, jotka kuluttavat paljon vettä ja energiaa, ja joiden sivuvirrat sisältävät raskasmetalleja ja muita haitallisia aineita.

Spinnovan ekologinen kuitu ja selluloosamassan värjääminen ovat merkittäviä innovaatioita ympäristön kannalta, ja ne voivat mullistaa esimerkiksi denim- eli farkkukankaiden värjäyksen. Tekstiilien värjäys on yksi maailman raskaimmista kemikaaliprosesseista sekä merkittävä makean veden saastuttaja.

SAVUKA savukaasulämmitin

Toiminta ja käyttö

Savuka on tarkoitettu kylmien tilojen nopeaan ja tehokkaaseen lämmitykseen kaminan kanssa. Se sijoitetaan puuta polttavien tulipesien jatkeeksi, välittömästi kaminan tai kiukaan päälle. Savuka hyödyntää tulipesästä lähteviä savukaasuja, joiden lämpötila voi olla jopa +600 astetta. Polttopuun säästö on 30-40% tuotettuun lämpöön nähden.

Käyttö ja lämpötilan säätö

Savukan lämpötilaa säädetään palamisilman määrällä. Siksi sitä ei voida asentaa sellaisen tulisijan yhteyteen jossa ilman määrää ei voida säätää. Varsinkin koivua poltettaessa palavia puukaasuja syntyy runsaasti ja Savukan lämpötila nousee nopeasti, jolloin palamisilmaa on rajoitettava. Kun lämpö nousee yli kolmensadan asteen, saattaa käydä niin, että lämpömittarin viisari ei enää jälkikäteen palaudu asteikon alkuun, vaan jää sadan asteen kohdalle. Tämä ei haittaa käyttöä, jatkossa lämpömittari alkaa vain liikkua vasta sadan asteen jälkeen. Savukan toimintaan vaikuttavat tulipesän koko, savuhormin pituus, ulkoilman lämpötila, poltettavan puun laatu ja tulipesän luukun ilmansäätöaukkojen koko.

Savukan jälkipoltto käynnistyy vasta kun se on lämmennyt tarpeeksi kuumaksi. Siksi ensimmäinen pesällinen kannattaa täyttää puilla vain puoleen väliin. Jos pesän täyttää täyteen, ilmansyöttöputkista saattaa tulla sytyttäessä savua. Jos näin käy, kannattaa käyttää suoravirtausta sytytettäessä ja siirtyä vetokiertoon vasta kun runkoputki on kuumentunut. Tätä säädetään kääntämällä puukahvaista rusettia. Joissakin kaminamalleissa ei ole rostia eikä tuhkalaatikkoa, jolloin luukun ilmanottoaukot ovat niin pienet, että ensimmäinen pesällinen kannattaa polttaa valvotusti luukku raollaan, jotta jälkipoltto saa tarpeeksi palamisilmaa.

Tätä valmistaja ei ole todennut mutta luulisi Savukan vähentävän myös pienhiukkasten määrää verrattuna normaaliin polttoon

Tätä valmistaja ei ole todennut mutta luulisi Savukan vähentävän myös pienhiukkasten määrää verrattuna normaaliin polttoon